Find the pure connection with your inner being, your soul.

tiistai 31. tammikuuta 2017

Uunibataatit ja Raakatahna

<a href="https://www.bloglovin.com/blog/18465195/?claim=n63syhzs2wb">Follow my blog with Bloglovin</a>





Kokeilin eilen uunibataatteja ja raakatahnaa. Valitettavasti en muista mistä olen reseptin alunperin napannut, sillä olen joskus aikoja sitten kirjoittanut reseptin itselleni ylös omaan vihkooni. Sen verran olin kuitenkin kirjoittanut muistiin, että ohje on peräisin Karita Tykältä. Tämä ruoka on helppo, nopea (tosin kypsymiseen menee oma aikansa) ja yksinkertainen valmistaa.

Laita uuni 200 asteeseen. Puolita bataatti. Voitele bataatin halkaistut pinnat kookosöljyllä ja pistele haarukalla reikiä kuoreen. Laita uuniin halkaistu pinta peltiin/uunivuokaan päin ja anna kypsyä noin 45-60 minuuttia.

Raakatahna tehdään blenderissä tai sauvasekoittimella. Karitan reseptissä tahnaan tuli seuraavia ainesosia: varsiselleriä, avokadoa, yrttejä, mustapippuria, kuivattua valkosipulia, ravintohiivaa, suolaa, tummaa misotahnaa ja oliiviöljyä.

Itse tein raakatahnan vähän muunnellen ainesosia, sillä halusin tehdä tahnan kaapista löytyvistä aineksista. Niinpä laitoin varsiselleriä, avokadoa, tuoretta persiljaa, luomuoreganoa, luomubasilikaa (kuivattua), mustapippuria, tuoretta valkosipulia, sipulia, suolaa ja oliiviöljyä. Omasta tahnastani tuli melko voimakkaan makuista, se sopi mielestäni loistavasti makean bataatin kaveriksi.


Love & Light
Susanna


// English
Sweet potatoes in the oven and raw paste

Get your oven on the 200 degrees. Cut the sweet potatoes in half. Grease the splitted sides of sweet potatoes with coconut oil and prick holes with a fork in the peelings. Put (coconut oil side down and peeling up) the sweet potatoes in the oven for about 45-60 minutes. 

You can make raw paste with blender. I put in there celery, avocado, fresh parsley, oregano, dried basil, black pepper, fresh garlic, onion, salt and olive oil. 

maanantai 30. tammikuuta 2017

this is the end AND the new beginning



Aloitin bloggaamisen helmikuussa 2015. Kirjoitin Take a Breath -blogiani aina vuoden 2016 loppuun saakka. Olen aina rakastanut kirjoittamista, lempipuuhaani jo ala-asteella oli kirjoittaa tarinoita ja aineita. Kun saimme tehtäväksi kirjoittaa muutaman sivun mittainen aine, minä kirjoitin lähes poikkeuksetta koko vihon täyteen (sori opettajat!). Tänä päivänä kirjoittaminen on minulle eräänlaista terapiaa ja myös vahva tapa ilmaista itseäni.

Koska minulla on vahva tunne, että tänä vuonna elämäni muuttuu merkittävästi, halusin luoda myös blogiini jotain uutta. Niinpä päätin laittaa koko vanhan blogini jäähylle ja perustaa tämän; Pure Connectionin (tarina nimen synnystä ja merkityksestä tulossa myöhemmin tällä viikolla). Koska olemme nyt uuden alun äärellä ja ehkä vanhojen lukijoideni seuraan liittyy myös uusia tuttavuuksia, halusin aloittaa itseni esittelystä.

Lähestyn kovaa vauhtia maagista 30 vuoden ikää ja tällä hetkellä se näkyy ja kuuluu ajatuksissani. Välillä olen todella eksyksissä omalla polullani. Toisena päivänä tunnen itseni vahvaksi, itsenäiseksi naiseksi joka voi saavuttaa mitä vain haluaa. Seuraavana päivänä saan itseni kiinni ajattelemasta, että olen se sama punasteleva pikkutyttö vapisevine käsineni kuin ala-asteella, ujo, epävarma ja haavoittuvainen, joka ei ole mielestään saavuttanut elämässään mitään merkittävää. Toisina päivinä tuntuu, että tiedän tasan tarkkaan kuka olen ja mitä haluan tehdä. Ja sitten on päiviä kun murehdin sitä, etten tiedä minne kuulun. Vaikka toisinaan tämä epätasapaino (ja ikäkriisi? heh) ahdistaa, on tämä itsensä etsimisen vaihe myös ihanaa ja opettavaista, täynnä uusia oivalluksia. Uskon myös, että jollain tasolla tämä vaihe jatkuu läpi elämän (ehkei näin vahvana mutta jatkuu kuitenkin), sillä emmehän ole koskaan valmiita.

Elämäntilanteestani johtuen juuri tällä hetkellä pohdin paljon valintoja ja sitä, minne suuntaan seuraavaksi. Jouduin juuri luopumaan yli seitsemän vuotta kestäneestä työsuhteestani, joten jotain uutta on väkisinkin tulossa elämääni. En tiedä vielä tarkkaan mitä ja milloin, mutta olen avoinna uudelle ja luotan vahvasti siihen, että saan vanhan työsuhteeni tilalle jotain paljon antoisampaa ja minulle sopivampaa. Odotan innolla tulevaa.



Nuoremmalla iällä olin melko itsekäs. En ajatellut tekojeni tai valintojeni seurauksia laajalla mittakaavalla. Kunhan minulla oli kaikki hyvin, se riitti. En välittänyt paljoakaan siitä, millaisen hinnan joku muu sai maksaa omasta ahneudestani. Tänä päivänä asia on (onneksi!) toisin. Pohdin valintojeni seurauksia päivittäin. Ruokaa ostaessani pohdin, mistä se on peräisin ja miten sen kasvattaminen on vaikuttanut ympäristöön. Vaatteita hankkiessani mietin, kuka ne on valmistanut ja onko hän saanut siitä asianmukaisen korvauksen. Kierrätän roskani jopa neuroottisen tarkasti, joka aiheuttaa usein harmaita hiuksia samassa taloudessa asuvan miehen päähän. Välillä nämä aiheet ovat vahvemmin ja useammin mielessäni, kun taas toisinaan ne painuvat taka-alalle ja saatan lipsua joistakin periaatteistani. Uskon kuitenkin tasapainoon ja elämästä nauttimiseen ja pidän suuria linjoja ensisijaisesti tärkeimpinä.

Olin ennen myös hyvin materialistinen. Hukutin itseni tavaraan, yritin kai sillä paikata jotain puuttuvaa omasta elämästäni, tiedostamattani. Edelleen silloin tällöin vaivun materialismin ansaan ja huomaan haaveilevani uusista tavaroista, joita en ihan aikuisten oikeasti todellakaan tarvitse tai saavani mieletöntä mielihyvää jonkun uuden tuotteen hankkimisesta. Tasapaino kai tässäkin asiassa on kuitenkin tärkeintä.

Ennen olin myös hyvin ulkonäkökeskeinen ja käytin suurimman osan rahoistani omaan ulkokuoreeni; vaatteisiin, asusteisiin, kosmetiikkaan, tekokynsiin, tekoripsiin, hiustenpidennyksiin.. Siltikään en ollut ikinä tyytyväinen itseeni. Aina löytyi jotain parannettavaa.

Nykyään olen kaunis. Voin sanoa sen ääneen. Minä olen kaunis. Sinäkin olet kaunis. Me olemme kaikki kauniita. Miten kauniilta kaikki ihmiset alkoivatkin näyttää sen jälkeen, kun tajusin ettei kauneus ole sitä, että kaikki olisivat veistetty samasta muotista, jonka yhteiskunta ja media meille luo. Nykyään rakastan niitäkin piirteitä ulkonäössäni, joita ennen vihasin ja joista loihdin itselleni äärettömän suuria ongelmia. Juuri ne piirteet tekevät minusta minut. En olisi minä ilman valaan muotoista tummaa syntymämerkkiä käsivarressani. Kun ennen yritin piilotella sitä ja esimerkiksi kesäisin saatoin laittaa siihen paksun valkoisen aurinkorasvakerroksen aurinkoa ottaessani jotta muu iho ruskettuisi ympäriltä nopeammin ja "häivyttäisi" merkkiä (oikeasti, voiko turhamaisempaan asiaan enää aikaansa ja energiaansa käyttää!?) niin nykyän ihailen merkkiäni aina ihoa öljytessäni ja olen siitä tavattoman ylpeä, toivoisin jopa että se olisi tummempi ja näkyisi selkeämmin. En olisi minä ilman "suurta" luomea vasemmassa silmäkulmassani, jonka poistattamisesta olen keskustellut monet kerrat lääkärien kanssa. Onneksi en ikinä lähtenyt operoimaan silmääni.  En olisi minä ilman pieniä ja leveitä lättäjalkojani, ilman vesirokkoarpiani, ilman liian pientä nöpönenääni, ilman hailakan värisiä silmiäni, ilman pieniä rintojani, ilman epämuodostuneita huuliani. Mikä parasta, sillä että on ulkoisesti kaunis, ei ole enää niin paljon merkitystä. Kun riisuu ihmisen ulkoisen kauneuden ja löytää pinnan alla kytevän viisauden ja hyvyyden, se vasta kaunista onkin.


Jos ennen käytin rahani vaatteisiin, nykyään ne menevät kirjoihin. Olen tiedonjanoinen ja rakastan lukemista. Saan järjetöntä mielihyvää sivellessäni uuden kirjan kantta ja käpertyessäni sohvalle lukemaan äitini kutomat turkoosit villasukat jalassa. Jokaisella kirjalla on muuten omanlaisensa tuoksu, oletteko huomanneet? Minut voi löytää myös haistelemassa kirjan sivuja ;)

Pienenä rakastin makkaraperunoita. Lapsena ne harvat päivät, kun haimme koko perheen kanssa grilliltä ruokaa ja sain mussuttaa makkaraperunoita valkosipulimajoneesilla, veivät minut melkeinpä taivaaseen. Enää minua ei näkisi makkaraperunat kourassa. En nää enää eroa siinä, söisinkö koiran vai possun lihaa. Molemmat vaihtoehdot ovat mielestäni yhtä väärin, minulle. En nää eroa eläinten arvokkuudessa. Uskon Ahimsaan eli väkivallattomuuden periaatteeseen. Uskon siis kiltteyteen ja väkivallattomaan elämään. Myötätuntoon kaikkia eläviä olentoja kohtaan. Tässä ehkä perimmäisin syy omaan ruokavaliooni.

Olen kiinnostunut kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, puhtaasta ravinnosta, ekologisesta ja eettisestä elämäntyylistä (mitä se sitten itse kullekin tarkoittaa), joogasta, ayurvedasta, meditaatiosta, luonnonkosmetiikasta ja sen valmistamisesta, kuun kierrosta, manifestoinnista.. universumista ja elämästä. Tulevaisuudelta toivon, että saan työskennellä rakastamieni asioiden parissa, täydestä sydämestäni. Mitä se sitten ikinä tuleekaan tarkoittamaan.

Pyrin positiiviseen ajatteluun ja asenteeseen, mutta ehkä vähän rennommin kuin edellisen blogini alkuaikoina. Olen hyväksynyt myös sen, että aina ei ole hyvä päivä, eikä kaikista päivistä tarvitse väkisin vääntää hyviä. Helposti sellainen menee nimittäin teeskentelyn ja omien tunteiden tukahduttamisen puolelle. Jos perusasenne on positiivinen ja kiitollinen, on ihan okei päästellä silloin tällöin höyryjä. Kunhan muistaa pyytää anteeksi niiltä, jotka joutuvat höyryjen tielle ;)

Elän hitaasti ja inhoan kiirettä. En IKINÄ suunnittele päiviäni täyteen sillä introverttinä tiedän tarvitsevani omaa aikaa ja tilaa, viihdyn paljon yksikseni. Rakastan ja kunnioitan luontoa ja sen monimuotoisuutta. Olen neuroottinen suunnittelija ja suunnittelen aina enemmän kuin saan konkreettisesti aikaiseksi. Rakastan aamuja ja yksinkertaista elämää. Uskon luonnonlääkintään ja intuition voimaan. Haluan ympäröidä itseni, läheiseni ja kaikki lähelläni olevat ihmiset ja eläimet hyvällä energialla. Kuulostan varmasti usein naiivilta ja hyväuskoiselta, mutta uskon vahvasti siihen, että kun keskittyy tekemään ja ajattelemaan hyvää, saa myös takaisin samaa energiaa eikä elämään jää enää tilaa huonolle energialle.



"On vain kaksi tapaa elää. Joko niin, ettei mikään ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä. Uskon jälkimmäiseen." 
- Albert Einstein


Love & Light
Susanna

// English
I started blogging in February 2015. I wrote my Take a Breath -blog until the end of 2016. I have always loved writing, it already was my favorite thing to do when I was little girl. Today, writing is like a therapy for me, and also a strong way to express myself. 

Because I have a strong feeling that this year my life is going to change significantly, I also wanted to create a whole new blog. Since we are now front of the new beginning, and maybe my blog gets some new readers also, I wanted to start a little presentation of myself. 

I am close to age of magical 30 (*gulp*) and at the moment it shows in my thoughts. Sometimes I am really lost on my own path. Some day I feel I am strong, independent woman who can reach whatever she wants. And the second day I think I am just a blushing little girl, shy, insecure and vulnerable, who hasn't reached anything in her life. Some days I feel that I know exactly who I am and what I want to do. And then some days I worried about that I don't know where I belong. Sometimes this imbalance (and age crisis? hah) harass me, but I still think that this "searching myself"-time is lovely and instructive, full of new realizations. I believe that on some level this phase continues through whole life, 'cause we are never complete.

Due to my life situation, I ponder choices a lot at the moment. Where I wanna go next? I had to quit the job where I worked over seven years, so it's inevitable that something new is about to happen to me soon. I don't know exactly what it is and when it happen, but I'm open to new things and I trust strongly that I get something much better than my old job. I look forward to the future. 

When I was younger, I was pretty selfish. I didn't think the consequences of my actions or choices, like wide scale. As long as I was ok, it was enough. Nowadays I ponder the consequences of my choices daily. When I go to the grocery shop, I ponder where the food come from and how it affect the environment. When I buy new clothes, I ponder who made them and what kind of payment they got from it. I recycle my garbage really (like REALLY!) faithfully. 

I used to be really materialistic. I drowned myself with stuff, I think I tried to patch something that was missing in my life, unconsciously. Still occasionally I find myself to dreaming about some stuff that I really really DON'T need to. But I think that I'm finding the balance with this thing. 

I used to also think that looks means more than it really means. I spend all my money for my look; clothes, accessories, cosmetics, fake nails, fake lashes, hair extensions... Still I never was satisfied with myself. 

Today I'm beautiful. I can say it out loud. I am beautiful. You are beautiful. We all are beautiful. All people started to look beautiful when I realized that beauty is not about that all look the same or all look like the beauty icon which is created by a society and media. And you know what's best? That external beauty really don't matter anymore that much. When you find the inner beauty of every human being, that is beautiful. 

When I was kid, I loved Finnish grill food "sausages and potatoes". You won't see me with sausages anymore. I don't see difference about that if I eat pork or dog's meat. Both options are as wrong for me. I don't see differences between dignity of animals. All are equally worthy. I believe in Ahimsa, the principle of non-violence. I believe in kindness and non-violence lifestyle. I believe in compassion for all living beings. That's the main reason I don't eat meat anymore.

I'm interested in overall well being, pure nutrition, ecological and ethical lifestyle, yoga, ayurveda, meditation, natural cosmetics (and making it by myself), circle of moon, manifesting... the universe and life. I hope that some day I get my living with things that I love. 

I believe positive attitude and gratitude, as long as you remember that you are not allowed to suffocate your bad feelings. 'Cause let's be honest, we all have bad feelings and bad days. That's life. 

I live slow life and hate rush. I NEVER plan my days full of doing, 'cause I'm a introvert and I know I need my own time and own space. I love and respect nature and it's diversity. I'm neurotic planner and I always plan more than I really produce concretely. I love mornings and simple life. I believe in natural medicines and power of intuition. I want to surround myself and all the people and animals around me with good energy. 

"There are only two ways to live your life. One is as though nothing is a miracle. The other is as though everything is a miracle." Albert Einstein